perjantaina, joulukuuta 20, 2013

vika 5.40 herätys tänä vuonna


M: Tätä oon oottanu ku kuuta nousevaa. Lomaaaa. Joulujuhlan, piirileikkien, joulukirkon ja tiernapoikaesityksen saattelemana on hyvä hyvästellä koulu vähäksi aikaa.
Nämä parit kuvat kuvailtiin Z-junaa odotellessa ja Eevan hattu on niin kiva. Ilmasta mehuakin saatiin.

Luin juuri facebookista, kuinka jollekin pojalle oli tuntematon mies antanut viisikymppiä ja kirjeen. Hassuja juttuja tapahtuu joka päivä. Tuntemattomien kanssa tapahtuneet hassut sattumukset ovat hauskimpia. Mutta myös ikävimpiä.. Facebookista olen myöskin kuullut parista tapauksesta, joissa tuntemattomat ovat hakanneet sattumanvaraisesti heille tuntemattoman ihmisen. Ikäviä juttuja tapahtuu joka päivä.

Jokin punainen lanka tästä tekstistä puuttuu, mutta en oo ikinä ollukkaa mikää mestari lankojen kanssa eheh.

maanantaina, joulukuuta 16, 2013

seitsemän päivää.

L: Arvatkaas mitä. Se ois enään seitsemän päivää jouluun! Täällä olen jo juonut glögiä, syönyt torttuja, kuunnellut paljon joulumusiikkia ja muuta ihanan jouluista. Tulin laittamaan nyt muutamat todella sekalaiset kuvat viikonlopulta, kun kävin siskoni tupareissa ja vietin ihanan rennon sunnuntain.

IMG_9367 IMG_9384 988462_566986040048983_1276317081_n 1521829_566986276715626_261741346_n

keskiviikkona, joulukuuta 11, 2013

HEHKUTAN

M:Oon nyt suoraan sanottuna innoissani, fiilareissa, kikseissä, mitä muita sanoja voikaan olla kuvailemaan tätä. Ruisrock on ilmoittanut jo joitain tulevan kesän bändejä ja äsken niitä tuli mun nenän eteen ja OHO kaksi ihanuutta esiintyy siellä! Phoenix ja Caribou!!! Mun on aivan pakko päästä kuulee niitä livenä huh huh. Ja vielä ei oo edes ilmoitettu ku pari bändiä, niin sinne saattaa tulla vielä vaikka mitä muitakin hyviä. Huuh sori sekavuus. Kuunnelkaa ja katselkaa ihmeessä alla olevat videot, niin ymmärrätte mitä tarkoitan!


Onks kukaan teistä kuunnellu näitä? Olis mielenkiintoista tietää onko lukijoilla ollenkaan samanlainen musiikkimaku:)

lauantaina, joulukuuta 07, 2013

dear santa

lahjoiiiii

L: Ajattelin tulla kollaasin kera näyttämään ja kertomaan pari joululahjatoivetta, jotka itselle olisi hyvinkin mieluisia. 1. Monki/ Olen jo pitkän aikaa etsiskellyt ihanaa pitkää ja paksua kaulahuivia ja ajattelin sen olevan hyvä lahjatoive. 2. Seppälä/ Tälläiset kotitöppöset ovat listani kärkipäässä, sillä tuntuu, kuin minulla olisi talvisin aina jalat aivan jäässä. 3. Seppälä/ Rento huppari, joka soveltuu kotona että koulussa käytettäväksi on aina tervetullut. 4. Zara/ Olen jo pidemmän aikaa kuolannut tätä yksilöä zaran sivuilta, mutta katsotaan miten käy. Voisin verrata zaran neuletta/takkia ajamaan saman asian, kuin kolmonen, mutta kuitenkin ehkä vieläkin paremmin. (5.klo 2.02/ Lumi on nähtävästi liian väsynyt tekemään tälläisiä..) 6. H&M/ Pyjama on aina ihana lahja ja itse toivon sellaista tänä vuonna. 7. Ostanetista.net/ Okei, tämä tosiaan on vähän outo, mutta itse innoistun suunnattomasti nähdessäni tälläisen. Kyse on siis lampusta, joka heijastaa huoneeseesi tähtitaivaan! 8. H&M/ Kynsilakat ovat aina ihana lahjaidea ystävälle, äidille tai siskolle. Voi valita monesta eri mahdollisuuksista juuri oikeat sävyt ja värit. Itse miellyin suuresti näihin glitter-kynsilakkoihin. 9. H&Mhome/ Olen aina himoinnut näitä kynttilöitä ja nyt päätin lisätä ne listaani. 10. The Body Shop/ Kauneus- ja ihonhoitotuotteet ovat myös todella hyvä lahja annettavaksi. Mielestäni the body shopin tuotteet ovat ihania, tuoksuvat hyvältä ja kaikille löytyy varmasti jotakin.

Huh. Siinäpä se ja muistahan laittaa kommentia, että mitä sinun lahjatoivelistaan kuuluu. Öitä.

red maxidress

IMG_6597
IMG_6620
IMG_6720 IMG_6667 1499771_778793925479804_1541608218_n
M: Juhlia juhlien perään ja ärsyttävän huonolaatuisia kuvia. Eilen juhlittiin veljen yo-juhlia ja ihanien tyttöjen kanssa vietettiin illemmalla sitten omia pippaloita. Sama punainen mekko kävi kivasti molempiin tilaisuuksiin.
Oli kyllä mukava ja puheen täyteinen päivä. Ja olihan tosiaan vielä samana päivänä vielä itsenäisyyspäiväkin, mutta sen juhliminen jäi vähän taka-alalle..
 Tän syvällisempää settiä ei irtoo. Aina ei jaksa ajatella.