perjantaina, toukokuuta 31, 2013

voisinpa pysäyttää minut ja sinut juuri tähän hetkeen.


L: Yksi elämän tärkeimpiä asioita on huomenna tavoitettu ja saatu päätökseen. Kolme vuotta meni todella nopeasti, liiankin. Vieläkään en voi ymmärtää, että yläaste oli nyt tässä ja seuraavaksi lukio kutsuu sekä tietty uudet ihmiset. Kuten Mari edellisessä postauksessaan kertoi, joitakin ihmisiä näkee vain huomenna enää ehkä kerran, voi tätä haikeutta. Olen yrittänyt valmistautua siihen, että huomenna itken, suren ja ikävöin paljon, mutta asioita ja tuntemuksia ei vain kykene ennustamaan. Luulen, että tulen myös hymyilemään:)

Kuvat ovat muuten alkuviikosta, kun oltiin Marin kanssa ajamassa kotiin. Auringonlasku pysäytti meidät jälleen ja päätettiinpä ihan spottaanisti pysäköidä mun skoba tien reunaan ja ottaa kamera esille. Ai, että mulle tulee ikävä näitä kuvaussessioita Marin kanssa, joita tehtiin aina, kun siltä tuntu ja huvitti. Toivon, että pidetään yhteyttä kesän jälkeenkin, koska en ole tavannut yhtä persoonallista ja kuuntelevaista ihmistä, kun Mari. Ja, jos mun kanssa juttelee, niin siinä vierähtää helposti tovi. En kyllä ymmärrä, miten joku jaksaa kuunnella mun juttuja. Pusuja Mari sulle hirveesti.

PS oon käyttänyt mun pinkkejä shortseja melkein joka päivä!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia blogi täynnä! :-)

    http://say-w.blogspot.com

    -Julia

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, mielenkiintoinen blogi ja muutenkin kirjoitat sillä tavalla, että vaikka tekstiä olisi paljon, mielenkiintoni säilyi niin että luin loppuun asti.
    saitte siis juuri minusta uuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla Suvixo tällästä kommenttia, sillä yleensä oon vähän epäileväinen mun kirjottamisen suhteen, mutta tämä toi mulle vaan liisää uskoa siihen, että ihan hyvin se sujuu:) kiitos!

      Poista